Yritystietoa

Kuulumiset 28.4.2019 Juuri nyt tällä viikolla Homma Hummaa on työllistänyt keittiön katon maalaus, pihalaatoituksen kunnostus, hevoslaidunten aitausten teko, viljanviljely ja metsäkoneen ajo. Niin sanottu päätyö on ollut metsäkoneen ajo. Paimion metsäkoulussa opin metsäkoneen ajamisen perusteet ja nyt olen ajanut yrittäjänä metsäkonetta Porvoon seudulla muutaman viikon. Teen työtä pääsääntöisesti iltaisin, joten aamupäivät jäävät vapaaksi muille töille. Onnekseni työ on joustavaa, joten pystyn suunnittelemaan viikkoni itse. Näin olen pystynyt tekemään monenlaisia töitä asiakkaiden tarpeiden mukaan. Pihapuukaatoja olen viime aikoihin tehnyt silloin tällöin. Harvennushakkuuta tein muutama viikko sitten Mynämäellä. Yrittäminen on mahtavaa, vaikka seuraavan viikon työtilanne vahvistuu vasta edeltävänä viikonloppuna. Suosittelen! Hyvää kevään jatkoa kaikille!

Perustietoa Homma Humma on toiminimiyritys, joka on perustettu vuonna 2013. Yrityksen perustaja ja omista olen minä Sebastian Tennberg. Yritys on aloittanut toimintansa apumiehenä maa- ja metsätaloudessa. Varsinkin maatalous on ollut suuri työllistäjä. Näiden lisäksi olen tehnyt mm. kattoremontteja, pihalaatta asunnusta, salaojankaivuuta puutarhassa ja paljon muuta. Melkeinpä työ kuin työ tulee tehtyä sillä olen nopea oppimaan. Yritys on ollut olemassa jo monta vuotta, mutta pääsääntöisenä yrittäjänä olen aloittanut vuoden 2019 alusta. Sitä ennen olen tehnyt töitä yrityksen nimissä iltaisin, viikonloppuisin ja kesälomien aikana joko palkkatyön tai opiskelujen ohessa. Valmistuttuani metsuriksi vuonna 2018 olen päättänyt jättää palkkatyöt ja tehdä työt tästä edes yrittäjänä. Intohimoihini kuuluu puiden kaato ja hevoset. Tämän takia olen hankkinut paljon puunkaato varusteita yritykselle ja hankin sitä mukaan lisää, kun tarve vaatii.

Yksin vai yhdessä Metsäalan työn vaihtelevuuden takia yritys ei palkkaa työntekijöitä mutta yritys tekee yhteistyötä monen muun yrittäjän kanssa ja palkkaa heitä tarvittaessa. Kaikissa työkohteissa Homma Humma on aina paikalla ja vastuussa työn laadusta.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close